Urheilua voi katsella tv:stä joko kotisohvalla tai lähteä sporttibaariin nauttimaan tunnelmasta ja muiden kannattajien seurasta. Vaikka ei pääsisikään paikan päälle urheilu stadionille, kohottaa muiden seurassa urheilun seuraaminen tunnelmaa ja tekee siitä sosiaalisen tapahtuman. Oletko sinäkin innokas penkkiurheilija? Siinä tapauksessa, tervetuloa blogin pariin, jonka tämänkertaisen kirjoituksen aiheena on Sport-tv ja penkkiurheilu.

Penkkiurheilusta on monenlaista hyötyä sekä terveydelle että aivoille

Penkkiurheilu ei ole lainkaan passiivinen harrastus, kuten monet ajattelevat, vaan aivot toimivat aktiivisesti urheilua seuratessa. Penkkiurheilija on yleensä lajiin perehtynyt ja esimerkiksi pelitapahtumia seuratessa katsojan mieli työskentelee koko ajan tapahtumia seuraten ja niitä ennakoiden. Penkkiurheilu myös yhdistää samanhenkisiä ihmisiä ja esimerkiksi tietyn joukkueen seuraaminen voi myös toimia hyvinkin sosiaalisena ja yhteisöllisyyttä lisäävänä harrastuksena. Sosiaalisuus lisää hyvinvointia ja terveyttä ja urheilua voi myös seurata vaikka sporttibaarissa, kuten esimerkiksi Groove bar eli Groovetown Jack Bar & Billiard, ystävien ja tuttavien kesken ja se toimii oivana tapana tavata tuttuja. Monelle urheilun seuraaminen toimii myös hyvänä keinona rentoutua ja unohtaa hetkeksi arkiset huolet ja stressi, koska pelin tapahtumat imaisevat yleensä mukaansa niin, ettei omia asioita ehdi ajattelemaan. Tapahtumiin mukaan eläytyessä saattaa myös pulssi nousta ja adrenaliini veressä lisääntyä ja tunteilla peliin mukaan eläytyminen on myös hyväksi, kunhan siinä ei mennä liiallisuuksiin.

Urheilun seuraaminen baarissa on sosiaalinen tapahtuma

Urheilua on seurattu jo antiikin Rooman ajoista lähtien ja siihen on myös aina sisältynyt aimo annos draamaa ja jännitystä ja nykyisin urheilua katsotaan monissa eri paikoissa, ei pelkästään paikanpäällä. Nykyisin urheilua voi seurata monesta baarista, jossa on esimerkiksi Sport-tv. Sporttibaarissa urheilua seuratessa on etuna myös se, että paikan päällä voi napostella herkullisia ruokia ja juomia. Monet sporttibaarit suunnittelevatkin ruokalistansa juuri niin, että sen herkkuja on helppo napostella urheilun katsomisen lomassa. Sporttibaarissa urheilun seuraamisesta on tullut niin suosittua, että monet niistä järjestävät myös muuta oheisohjelmaa, vaikka tietenkin tärkeintä on hyvä tunnelma, maistuva ruoka, juomat ja muiden samanhenkisten katsojien seura, jotka kaikki muodostavat yhdessä lyömättömän elämyksen. Groove bar tarjoaa urheiluelämyksiä moneen makuun hyvässä tunnelmassa.

 

jaa