Suomen ja pohjoisenkin Euroopan kesä on sangen odotettu pimeän talven jälkeen. Jo keväällä alkaa tohina pihoilla, puutarhoissa ja terasseilla. Hiihtokeskukset avaavat terassinsa jo heti keväällä, kun vain aurinko sen verran lämpimästi paistaa, että hiihtäjä tarkenee täysissä tamineissa istua ulkona ja nauttia kuuman kahvin tai kaakaon. Seuraavaksi avaavat Etelä-Suomen ravintoloiden ja kahviloiden terassit, etenkin jos sijaitsevat etelän puolella. Viimeiseksi avataan varjopaikoissa ja talojen välissä sijaitsevat terassit, joilla saattaa olla kattoon sijoitettuja lämmittimiä ja jotka saattavat olla auki myöhään yöhön. Kesä on saapunut.

Viihtyisä ja sosiaalinen terassi

Lyhyestä kesästä otetaan kaikki irti ja ollaan ulkona niin paljon kuin mahdollista. Myös sosiaaliset tapahtumat ja ruokailut järjestetään ulkona aina kun siihen suinkin tarjoutuu mahdollisuus. On hienoa, että myös kaupungeissa on nykyään paljon kesäterasseja. Ne elävöittävät kaupunkikuvaa ja houkuttelevat turisteja ja paikallisia pysähtymään hetkeksi juomaan tai syömään jotain.

Hyvin suunniteltu kesäterassi toimii monessa mielessä. Parhaassa tapauksessa terassilta on sijainnista riippuen mukava seurata joko kadun vilinää, veden liplatusta tai puissa pyrähteleviä lintuja. Myös terassi, joka sijaitsee vilkkaan kadun reunalla, voi olla kaupunkikierroksen tai ostosten lomassa hikoilevalle todellinen pelastus tarjoten tervetulleen hengähdystauon. Tällaisen kaupunkiterassinkin voi tehdä viihtyisäksi monin keinoin. Sinne voi istuttaa kukkia tai muita kasveja, suunnitella erilaisia tuoli- ja pöytäasetelmia tai tehdä istuimista mukavat ja kauniit värikkäin tyynyin.

Terassi voi olla kahvilan, pubin, sportbaarin tai ravintolan yhteydessä

Monipuolisella terassilla voi tilata melkein mitä vain kahvista cocktaileihin ja hampurilaisesta kasvisateriaan. Mutta monet terassit sijaitsevat kahvilan tai pubin yhteydessä. Tällöin asiakkaan kannattaa vilkaista ulkopuolella olevaa listaa, mitä paikasta on mahdollista tilata ja sattuuko listalta löytymään omien toiveiden mukaista tarjottavaa.

Jos paikka sattuu olemaan urheilubaari, siellä on usein sekä juotavaa että syötävää. Näiden lisäksi löytyy tavallisesti myös urheilukanavien katselumahdollisuus. Parhaassa tapauksessa sisältä löytyy biljardipöytä ja tikanheittomahdollisuus ja ulkoa ehkä minigolfrata. Tällaisessa paikassa saattaa helposti vierähtää useampi tuntikin.

Olipa kesäterassi sitten ravintolan tai kahvilan yhteydessä, sille tunnusomaista on usein laajempi juomatarjonta kuin talviaikaan sisätiloissa. Kesällä asiakkaiden iloksi loihditaan erilaisia alkoholittomia cocktaileja, tarjotaan laajaa valikoimaa mehuja ja erilaisia kylmiä kahvijuomia, perinteistä juomalistaa unohtamatta.
Kesäterassi Helsingin keskustassa löytyy meiltä: Groovetown Jack Bar & Billiard

jaa